Peltotasetta käytetään lannoituksen suunnittelussa joko pelto- tai kiertokohtaisesti. Se lasketaan vähentämällä peltoon annetuista ravinteista sadon mukana poistuneet ravinteet. Peltotase kuvaa lannoituksen hyötysuhdetta.
Ravinteet (typpi N, fosfori P ja kalium K) lasketaan kokonaisravinteiden määrinä. Typpi ja fosfori voidaan laskea myös liukoisina ravinteina. Peltotase lasketaan viljelykierron ajalle. Kovin lyhyelle ajalle laskelmaa ei kannata tehdä, koska silloin pitkävaikutteisten lannoitteiden ja viherlannoituksen vaikutus vääristää tulosta.
Taseen ”pluspuolelle” lasketaan peltolohkon saamat ravinteet. Niistä vähennetään sadon, ja myös sivusadon eli poiskorjattujen olkien, naattien ym. ravinteet.
Peltoon annetuiksi ravinteiksi voidaan laskea myös biologinen typensidonta. Jos sitä ei lasketa, jää typen tase luomutuotannossa säännöllisesti negatiiviseksi. Silloinkin voidaan arvioida kattaako typensidonta muun lannoituksen jättämän vajauksen.
HUOM! Tase ei kerro lannoitustarvetta, vaan se antaa kuvan pellon toimivuudesta ja sadontuottokyvystä. Luomutuotannossa lannoittaminen tapahtuu viljelykierron mittakaavassa, jolloin taseeseen on arvioitava esimerkiksi biotiitin vuosittainen kalin luovutusmäärä.
Peltotaseen avulla, kun tilannetta seurataan vuosittain, nähdään saadaanko lannoituksessa laitetut ravinteet sadossa takaisin. Vai luovuttiko pelto ehkä liikaakin joitain ravinteita eli viljely kääntyi ryöstöviljelyksi.
Peltotaseen laskenta on apukeino seuraavan lannoituskierron suunnittelulle. Sen perusteella voi lopettaa lannoituksen ”kaiken varalta” ja arvioida esikasvivaikutuksia ja typensidontaa realistisemmin. Peltotasetta laskien voi sovittaa kuinka paljon ja mille kasville kierron aikana käytetään kompostia vai onko se parempi vaihtaa johonkin muuhun luomulannoitteeseen. Peltotasetta voi käyttää lohkokohtaisesti. Sen avulla löytyvät huonon ravinnetaseen omaavat ja ympäristöä kuormittavat pellot. Porttitasetta käyttäen siihen ei päästä.
Peltotase antaa suunnan lannoituksen onnistumisesta, koska ei tiedetä tarkkaan, paljonko maa luovuttaa luontaisesti ravinteita kasvien käyttöön. Samoin biologisen typensidonnan ja viherlannoituksen määrittäminen on epätarkkaa.
Toinen virhelähde on sadon ravinnepitoisuuksien vaihtelu. Siksi lähtötietoina olisi tarpeen käyttää taulukkotietojen sijasta oman viljan ja rehun analyysitietoja.
Edelleen taseen tarkkuus kärsii siitä, että karjanlannan ravinteiden liukoisuus vaihtelee lantalajista, sen käsittelystä ja maalajista riippuen. Pitkävaikutteisten lannoitteiden, kuten apatiitti ja biotiitti, vaikutuksen jakaminen useille vuosille on myös virhelähde taseen laskemisessa.
Kun tase lasketaan useammalle vuodelle, virheiden vaikutus minimoituu. Säät vaikuttavat voimakkaasti satoihin ja myös siksi tase on laskettava useamman vuoden tuloksena.