Peltoviljely - viljelykierto

Tutustu tarkemmin viljelykierron laatimiseen.

Luomuviljely perustuu viljelykiertoon eli eri kasvien vuorotteluun. Viljelykierron avulla parannetaan maan rakennetta ja viljavuutta antamalla maalle eloperäistä ainesta, joka nostaa sen humuspitoisuutta. Syväjuuriset kasvit viljelykierrossa nostavat ravinteita muokkauskerrokseen ja kuohkeuttavat maata syvältä.

Viljelykierto on myös oleellinen osa lannoitusta. Tärkein kierron onnistumisen edellytys meidän oloissamme on apilan ja muiden palkokasvien hyvä kasvu, koska ne ovat typensitojina luomukierron moottoreita. Kiertoa laadittaessa mietitään, miten niiden esikasvivaikutusta käytetään hyväksi muiden kasvien viljelyssä.

Monipuolinen viljelykierto ja muokkaukset ovat rikkakasvien, tautien ja tuholaisten hallinnan perusta. Tilan monimuotoisuutta lisätään sekä lohkokohtaisesti, koska samalla lohkolla viljellään eri vuosina eri kasveja, että koko tilan näkökulmasta, koska kunakin vuonna tilalla viljellään useampia kasveja.

Tuotantoehdot ja luomusopimusehdot edellyttävät, että tilalla on voimassa oleva viljely- ja kiertosuunnitelma. Ne on hyvä laatia yhdessä neuvojan kanssa.

Kiertosuunnitelma tehdään vähintään viideksi vuodeksi, tai pidemmäksikin ajaksi tavoitekierron pituuden mukaan. Siihen merkitään viljelykasvit ja niiden lannoitus. Kasvinsuojelusta voidaan tehdä eri suunnitelma.

Laadittu kierto on hyvä periaate eikä ehdoton sääntö. Tarpeen mukaan kiertoa muutetaan joko vuoden säiden, markkinoiden tai lohkon ominaisuuksien mukaan. Tuotantoehdot sekä tukiehdot asettavat rajoja siihen, mistä periaatteista on pidettävä kiinni kuten että kierrossa on oltava vähintään 30 % palkokasveja tai syväjuurisia kasveja.


Hyödyllisiä linkkejä
Päivittäjän opas
Lataa itsellesi päivittäjän ohjekirja oheisesta linkistä. Klikkaa linkin päällä hiiren oikeaa ja valitse 'Tallenna nimellä'.